Teren totuudenmukaiset ja ehdottoman oikeat mielipiteet Asioita asioiden nimillä

Vasemmiston kanta "köyhien kyykyttämiseen" muuttui yhdessä yössä

  • Puheet ja teot. Tupakkaveron vaikutus köyhiin huolestutti vasemmistoa vielä pari vuotta sitten, nykyään ei niinkään.
    Puheet ja teot. Tupakkaveron vaikutus köyhiin huolestutti vasemmistoa vielä pari vuotta sitten, nykyään ei niinkään.

Muistatteko, kun vasemmisto sätti kaksi viimeistä kautta hallitusta tupakkaveron nostamisesta? Asiasta puhuttiin erityisesti vuonna 2017, kun Vasemmistoliiton Eduskunnan tietopalvelulta tilaamassa tulonjakotilastossa osoitettiin alimpien tuloluokkien reaalitulojen laskevan, erityisesti alkoholi- ja tupakkaveron korotusten myötä.

Asiasta pidettiin meteliä vuosia ja mantra rajusti kasvaneista tuloeroista sekä köyhiä kyykyttävästä pahasta porvarihallituksesta kantoivat tähän päivään asti.

Nyt näyttää huoli köyhien kyykyttämisestä unohtuneen, koska pikavippihallitus on korottamassa tupakkaveroa 200 miljoonalla eurolla. Ei kuulu laulua epäinhimillisestä, köyhiä kyykyttävästä ja tuloeroja kasvattavasta oikeistohallituksesta.

Tämä on mun mielestä politiikassa aivan äärimmäisen vastenmielistä. Että kilpailevan puolueen politiikkaa vastustetaan ihan vain vastustamisen takia. Ja sitten kun roolit oppositiossa ja hallituksessa vaihtuvat, niin takki kääntyy välittömästi, eikä omaa tekemistä käsitellä enää samoin argumentein, joilla muita kritisoitiin vuosikaudet.

Tupakka kiistatta aiheuttaa tiettyjä ulkoishaittoja, joten sen verotus tiettyyn pisteeseen asti on perusteltua. Mutta verokilpailu on tosiasia myös tupakkatuotteissa. Jos askin hinta nousee 10 euron tuntumaan, tulee Virosta viinalastien mukana enenevissä määrin myös tupakkaa. Nuuskan suhteenhan me luovutimme jo verotulot Ruotsiin ja Viroon, haitat jäävät edelleen Suomeen. Tässäkin asiassa olisi syytä olla kohtuus ja järki mukana. #terestroika

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sdp--tupakkaveroon-ei-saa-koskea---i...

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3380217-aski-kahdeksan-euroa-tupa...

http://liandersson.fi/analyysi-fantastisuutta-hipoava-halllitusohjelma/

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229235-eduskunnan-tietopalvelun-kuva-na...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen

En ole kessumiehiä, mutta olen ollut huomaavinani, että täällä itärajalla kessuaskien tekstit näyttävät usein olevan kyrillisillä kirjaimilla kirjoitetut : varmaankin tulevan korotuksen jälkeen aina vaan useammin....

Sama koskee polttoaineita : naureskelin hölmöyttäni kylän huru-ukkojen bensanhakukeikkoja rajan taakse kunnes katsoin sikäläiset hinnat netistä ; kolmasosa suomen hinnoista, en naureskele enää...

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Joka lauantai Lappeenrannan prisman parkissa on sananmukaisesti kymmeniä linja-autoja. Venäläiset käyvät ostoksilla lidlissä ja prismassa. Ei tiedä kuinka paljon tuovat tullessaan kartonkeja, mutta jos lain mukaan tuovat vaikka yksi kartsa per matkustaja, siitä saa suomalaiselta kivasti sen 40€ ostosrahaa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Toinen merkittävä asia oli näiltä "kiljukauloilta" jota huudettiin media punaisena, että yksityistäminen on maailman pahuus. Nyt ihqu Li alkoi yksityistämään valtion omaisuutta :

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Risto Laine

Vasemmistoliitolla on nyt jäsenäänestys hallitusohjelman hyväksymisestä. Äänestyksen tulos vaikuttaa Vasemmistoliiton lähtemisen mukaan hallitukseen

Li suosittelee jäseniä seuraavsti: "Tämä hallitusohjelma täyttää kaikki vasemmistoliiton kynnyskysymykset ja toteuttaa useita vasemmistoliiton keskeisimmistä eduskuntavaalitavoitteista."

Kuinkahan se mahtaa oikein olla ?

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Eikös tästä kannata syyttää äänestäjiä?

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti

Ei kai äänestäjiä voi syyttää siitä, että poliitikot ovat epäjohdonmukaisia?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Eipä tässä pienituloisena ole ennenkään ollut varaa pistää varoja kessuun ja viinaan, joten ei hetkauta pätkääkään.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Käyn sen 2-3 kertaa vuodessa kaverin luona iltaa viettämässä oluetten kera. Ja kyllähän tämä vituttaa!! Ja on pois sitten jostain muusta asiasta..

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kylläpä tulee kalliiksi. Itse laskin että 0,8 euroa tulee lisää maksettavaa sisältäen virvoitusjuomaverot.

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti

Mulle politiikan lähtökohta on se, että asioita ajatellaan yhteiskunnan tasolla, ei pelkästään henkilökohtaisella tasolla.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Li Andersson yksityisautoilusta/auton omistamisesta:

”Eihän kerrostalossakaan jokaisella ole omaa hissiä"

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201701122200053048

Katsotaan, minkälaisia asia-argumentteja Andersson muiden neronleimaustensa tukemiseen käyttää. Ja tällainen ihminen on hallituspuolueen puheenjohtaja...

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Oletko huomannut kuinka monessa asiassa kokoomus on nyt parissa päivässä kääntynyt vastustamaan sitä mitä itse ajoi hallituksessa. Maakuntamalli oli vajaat neljä vuotta mitä mainioin, opettajien irtisanomiset ok, apteekkimonopolin purkua ei tarvinnut ajaa, asuntolainojen korkovähennyksen leikkaukset olivat kokoomuksen ohjelmassa... nämä kaikki ovat nyt saaneet kokoomuksen kansanedustajat ottamaan kantaa.

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti

En osaa sanoa muiden puolesta. Itse katson edelleenkin olevani varsin johdonmukaisesti sillä linjalla, jota olen jo vuosikaudet puolustanut. Minustakin Kokoomus olisi voinut tehdä monta asiaa paremmin. Mutta nythän ei ollut kyse Kokoomuksesta.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Marko Kivelä

Maakuntamalli oli koko edellisen hallituksen peruskysymys. Keskusta halusi maakuntamallin ja Kokoomus terveydenhoitoon yksityisen sektorin. Molempien piti niellä toistensa tavoitteet saadakseen omaansa eteenpäin.

Nyt Keskusta meni hallitukseen, kun sai maakuntamallin läpi. Lähti nikottelematta mukaan vasemmiston tavoitteeseen terveyspalvelujen kentän muuttamiseksi julkisen toimijan vastuulle.

Nyt Kokoomus tietenkin palaa alkuperäiseen tavoitteeseensa jossa ei maakuntamallia nähdä oikeana ratkaisuna. Voi olla, että tässä nyt syntyvässä hallituksessa on kysymys samasta asiasta. Maakuntamalli ei välttämättä ole demareiden, vihreiden, vasemmistoliiton eikä varsinkaan rkp:n mielestä keskustan mallin mukaan optimaalinen ratkaisu, mutta se on nieltävä, että hyväksymällä keskustan vaatimukset maakuntamallista tämä hallitus oli yleensä mahdollinen.

Keskusta sai paljon muutakin. Ansiotuloveroja ei korotettu, pääomatulo-ja yritysveroon ei koskettu. Ulkomaisten omistusten, säätiöiden, yleishyödyllisten yhtiöiden, rahastojen jne. osinkoverotukseen ei koskettu.

Kun oman asunnon velan korko poistuu, se on vain isku oman asunnon hankkimiseen suunnitteleville nuorille. Korkohan on nyt matalalla, mutta voi nousta tulevina vuosin 4-6 prosenttiin. Sitävastoin asuntosijoittajan velan korkoon ei puututa sillä pääomatulon velan korko on verotuksessa vähennyskelpoinen.

Käyttäjän HeinonenJussi kuva
Jussi Heinonen

Kyllähän näitä voi ihmetellä !. Minua ei tupakanhinnan nosto tosin haittaa, koska en itse tupakoi. Kaikki kansanryhmät eivät kuitenkaan ole tässä tasavertaisia, joita tupakanhinnan nosto eniten haittaa. Näyttäisi siltä, että tiettyjen vähemmistöjen edustajat saavat Kela:lta myös tupakkaan helpommin rahaa ja varmaan myös sosiaalihuollon luukulta. Kaikki köyhät eivät myöskään tupakkatukiaisia kehtaa samaan tapaan hakea, vaan toiset ovat arempia anomaan köyhäinavustusta. Toiset taas tekevät tämän häpeämättä ja vaativat olueen ja muihin alkoholijuomiin tukiaisia sekä myös tupakkakartonkeihin. Varmaan myös jotkut vähemmistöt saavat kartonkeja anomuksia tekemättäkin, säälistä tai muilla perusteilla. Tarkoitan vähemmistöllä myös ns. "rappioalkoholisteja", jotka asuvat jossain tukiasumisen piirissä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

200 miljoonaa euroa on noin 25 % aiemman noin 800 M€:n verotuoton päälle. Tupakkaveron osuus askista on Suomessa noin 68 %. Tupakan hinta ilmeisesti nousee siten jotain 17 %:n verran. Vero toki kyykyttää muitakin kuin "köyhiä".

Hallitus myös varaa verokyykytyksen keventämiseen samaiset 200 miljoonaa, juuri korvatakseen näiden muiden verojen korotusten vaikutusta. Jos köyhät sitten käyttävät saamansa rahat entistä kalliimpaan tupakkaan, ei kait siitä voida syyttää hallitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset