"Maksuton" toinen aste – Kun koulutuspolitiikka juuttui menneisyyteen
Keskustelu "maksuttomasta" toisen asteen opiskelusta alleviivaa mainiosti sitä, kuinka vanhakantaisiin ajattelumalleihin suomalaisessa koulutuspolitiikassa on juututtu. Niin hallitus kuin oppositiokin ovat aivan liian syvällä pienissä poteroissaan nähdäkseen olevansa kenties vuosikymmeniä ajastaan jäljessä.
Miksi oppilaiden saati veronmaksajien pitäisi hassata joka vuosi arviolta satamiljoonaa euroa lisenssikirjallisuuteen, kun kaikki niissä oleva tieto on jo pitkään ollut ilmaiseksi kenen tahansa saatavilla? Keskustelu toisen asteen opiskelun maksajasta on ajan haaskausta. Meidän pitäisi puhua siitä, miten oppilaiden tarvitsema tieto jaetaan kaikille tehokkaasti, ymmärrettävässä muodossa ja murto-osalla nykyisistä kustannuksista!
Paljonko esimerkiksi maksaisi palkata eri kouluaineiden asiantuntijoista, pedagogian ammattilaisista sekä koodivelhoista koottu asiantuntijaryhmä rakentamaan opetussuunnitelmien mukainen opetuksen avoin tietokanta? Heitetään samaan pakettiin harjoitustehtävät, laaja koekysymysten tietokanta, erilaisia pistokkaita ja standardoituja testejä sekä kokeita, niin avot, siinä meillä on koulutusuudistus vailla vertaa?
Näin jokaiseen kouluun saataisiin tismalleen sama ja reaaliajassa päivitettävissä oleva tieto, sekä selkeät mittarit sille, mitä kunkin oppilaan tulee osata edetäkseen kussakin oppiaineessa. Tässä systeemissä myös tietojaan päivittävillä tai esimerkiksi kelkasta tippuneilla olisi keino ottaa ahkeralla työllä ikätoverinsa kiinni ilman orjallisesti koulun penkillä lusittuja tunteja.
Avoin data ja järkevät mittari oppimiselle mahdollistaisivat myös sen, että oppilaat voisivat edetä vahvoissa aineissaan muita nopeammin ja sitten taas saada tukea mahdollisesti heikommissa aineissaan. Lahjakkuudet etenisivät nopeasti ja opettajien resursseja vapautuisi hieman enemmän ohjausta tarvitsevien opettamiseen. Jokaisen oppilaan edistystä voitaisiin seurata yksilöllisesti sen sijaan, että tieto kunkin kehityksestä on luokan- tai aineenopettajalla, saati hankalasti tulkittavina numeroina oppilaiden vanhemmilla.
Koulutuspoliittisesti nämä ovat ne aiheet, mistä Suomessa pitäisi mielestäni keskustella, ei se, kenen piikkiin tätä joka vuosi muka vanhentuvaa lisenssikirjallisuutta tulee ostaa. #terestroika
Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)
Konsulttien kultakaivos. Kokoomusunelmaa parhaimmillaan. Ehkä tämänhetkinen koulutusleikkauksien jälkituotanto kertoo jotain hyvin oleellista siitä, että mikään mitä Kokoomus/Keskusta akseli on tehnyt toisen asteen eteen – vievät tilannetta kohti haperompaa tulevaa.
Hyvä vaihtoehto olisi tehdä perusopetuksesta pidempikestoista – johon yhdeksän vuoden jälkeen oltaisiin ynnätty ”pakollisiksi” jatko-opinnoiksi ammattiopinnot tai ”lukio/ammattiopinnot”.
Ilmoita asiaton viesti
Poikkeuksellisesti pääosin samaa mieltä Teren kanssa.
Opetusmateriaalin digitalisointi toisi kustannushyötyjä sekä myös mahdollisuuden päivittää opetettavan tiedon lähes reaaliajassa.
Voitaisiinko koko opetus siirtää digitaaliseksi? Luennoista tehtäisiin Udemyn kaltaisia videoita? Miten kävisi opettajille tässä tapauksessa?
Paljon kysymyksiä. Ehkä videoluentojen yleistyessä voitaisiin myös opettajien työn luonnetta muokata ja ehkä jopa avata opetustoimi isommalle yleisölle, kuten juurikin Udemyssä. Ehkä tällä tavalla joitakin oppiaineita voitaisiin pelillistää (gamify / edutainment) samaan tyyliin kuin Duolingo pelillistää kieltenopetusta.
Toidaalta, toisen asteen koulutuksen piirissä on paljon ammatteja, joita ei voi oppia ilman lähiopetusta. Tosin näissäkin on varmasti osa-alueita, jotka hyötyisivät edellämainituista uudistuksista.
Ilmoita asiaton viesti
Wille mietti, voitaisiinko koko opetus siirtää digitaaliseksi ja ehdä luennoista videoita.
Vastaan, että ei voida. Uskallan nimittäin väittää, että inhimillisellä vuorovaikutuksella on iso merkitys varsinkin toisella asteella. Sitä tosiaankin tarvitaan. On myös vähän hassua, jos opettajajohtoista opetusta pidetään auttamattoman vanhanaikaisena jos se tapahtuu livenä, mutta se muuttuu jotenkin hienoksi jos sitä seurataan ruudulta.
Ilmoita asiaton viesti
Inhimillisellä vuorovaikutuksella lienee tärkeä rooli kaikessa opetuksessa, itseopiskelu on sitten asia erikseen.
Merkittävä osa nykyisistä toisen asteen ongelmista juontaa kuitenkin mielestäni juurensa siihen, ettei perusasteella enää ilmeisesti pidetä riittävässä määrin koulun tehtävänä järjestelmälliseen työntekoon totuttamista. Siis sellaiseen, joka ei ole pelkkää leikkiä ja oivallusta, vaan joskus myös vähän tylsää.
Muistanpa oman yläasteen aikaisen ruotsinopettajani. Seitsemännellä luokalla hän – kaiken muun opetuksen, läksyjen ja kokeiden lisäksi – vaati meitä kopioimaan oppikirjan jokaisen tekstikappaleen tuohon tarkoitukseen erikseen varattuun vihkoon. Lukuvuoden päätteeksi hän tarkasti kaikkien vihot, ja jos kappaleita puuttui, todistusta ei tullut ennen kuin rästi oli hoidettu. Tämä siis 1990-luvun alkupuolella. (Hän oli uransa jo 1960-luvulla oppikoulussa aloittanut opettaja, jolle vastaan väittämällä ei oppilas parantanut olosuhteitaan, ei sellaisenaan nykyään mahdollista.)
Käsitin vasta jälkikäteen, että tälläkin oli oma kasvatuksellinen merkityksensä.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa muistaa, että oppimistyylejä on monenlaisia ja kaikille tuo ’inhimillinen vuorovaikutus’ ei ole tarpeellista.
Digitaalisessa mediassa on myös mahdollista tehdä paljon monipuolisempia asioita ja interaktioita kuin maailman vanhimmassa järjestäytyneen opetuksen muodossa, luennoinnissa, joka muuten on sitten melkolailla täysin vailla interaktiota.
Tuossa ’inhimillisessä’ vuorovaikutuksessa myöskään ei oteta huomioon ihmisten eri vuorokausirytmejä. Toiset eivät ole aamuvirkkuja ja toiset ovat. Eli tästäkin syystä järjestelmä, joka pakottaa kaikki olemaan tiukasti samaan aikaan paikalla suosii sitä, jonka biologia/psykologia soveltuu siihen muottiin.
Ja kuten mainitsin, en usko, että kaikkea pystyy opettamaan etänä eli näillä digitaalisilla menetelmillä. Esim. käden taidot ja erilaisten työkalujen sekä laitteistojen käyttöopastus todennäköisesti ovat sellaisia aiheita, jotka olisi parempi opettaa ihan ’inhimillisessä vuorovaikutuksessa’.
Mielestäni tuossa aiemmin pohdinkin tätä asiaa. Luitko aiemman kommenttini kokonaan?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus Tereltä. Samaa olen itse pitkään ajatellut. Toki tärkeää myös on Arno Kotron yllä mainitsema sosiaalinen puoli ja vuorovaikutus. Lapsen kasvaminen aikuiseksi vaatii sosiaalisen ympäristön, mutta kyllähän luennoilla tai luokassa istuminen (ikävystyminen) on vanhanaikaista. Digitaalisen materiaalin hyväksikäyttö ei ole ristiriidassa sen kanssa, että lapsilla ja nuorilla olisi myös inhmillinen kontakti toisiinsa ja opettajiin. Teren ajatuksia pitäisi kyllä ehdottomasti laajentaa korkeakouluihin. Juuri niissä vietetään aivan liikaa aikaa ja opiskellaan vanhakantaisesti.
Tietysti turhien tutkintojen suoltamisella on eturyhmänsä – nimittäin suoltajat. Esimerkiksi täyttä huuhaata olevat työllistymiskoulutukset. Kuka niissä työllistyy? Vastaus: kouluttajat itse. Pitäisi myös uskaltaa avata keskustelu suljettujen ammattien avaamisesta. Miksi valtion viroissakin on aina tuo vaatimus ”soveltuva korkeakoulututkinto”?
Suljetut ammatit ovat tietenkin meidän hyväosaisten keino pitää etuoikeuksistamme kiinni. Akateemisesti koulutetut saavat valtiolta maksuttoman koulutuksen, opintotukea, ja säännellyn ammatin edut! Aika hyvä tulonsiirto köyhiltä minun kaltaisilleni hyväosaisille. Kiitos köyhät!
Ilmoita asiaton viesti
”Suljetut ammatit ovat tietenkin meidän hyväosaisten keino pitää etuoikeuksistamme kiinni.”
Tuo on hieman kärjistettyä. On olemassa siinä määrin muiden ihmisten henkeen ja terveyteen (lääkärit, hoitajat, apteekkiala) tai rahoihin (asianajajat) suoraan vaikuttamaan oikeuttavia ammatteja, että ne on pidettävä ”suljettuina” riittävän valvonnan ja ammattitaidon takaamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti