Teren totuudenmukaiset ja ehdottoman oikeat mielipiteet Asioita asioiden nimillä

Kokoomuksen ei kannata sulkea ovea perussuomalaisilta. Vielä.

Pari päivää sitten Elinkeinoelämän keskusliitto järjesti eduskuntavaalipaneelin, jossa vieraana oli kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Keskustelu ei tarjonnut suurempia yllätyksiä, paitsi sen yhden, josta joudun nyt ruoskimaan omaa puoluettani Kokoomusta.

Minulle ei nimittäin mene millään tajuntaan, että miksi Kokoomus puheenjohtajamme Petteri Orpon suulla irtisanoutuu kaikesta yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa jo viisi kuukautta ennen vaaleja? Mitä tarkoitusta tällainen julistus oikein palvelee, kun emme edes tiedä, montako Perussuomalaista vaaleissa menee läpi ja keitä he ovat?

Yritin kysellä asiaa sosiaalisen median kautta, mutta koska vastausta ei tullut, niin joudun tulkitsemaan Petteri Orpon asiaa käsittelevää puhetta vuodelta 2017. Siinä todettiin, että persujen äänestettyä Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi, ei Perussuomalaiset enää ole se puolue, jonka kanssa hallitus muodostettiin. Mutta kun se on edelleen aivan se sama Perussuomalaiset, joista on kohuttu jo yli kymmenen vuotta. Soini ratsasti ihan samoilla konservatiivisillä ja maahanmuuttovastaisilla näkemyksillä vuosikaudet, eikä Perussuomalaisten PJ-äänestys muuttanut muuta kuin sen, että yksinvaltias Tim Il Soinilla alkoi lipsua ote hillotolpasta. Mikä hallitusohjelmassa muuttui persujen hajoamisen jälkeen? Mikä persujen retoriikassa muuttui? Ei yhtään mikään.

Ja kyllä minusta on ihan oiva kysymys, että miksi Kokoomukselle kelpaa europarlamentissa sellaisten herrojen kuin Unkarin Viktor Orbanin ja Itävallan Sebastian Kurzin seura, muttei verrattain maltillisemman Halla-ahon seura kotiparlamentissa? Toki, kokoomuslaiset mepit kuuluvat Orbanin kritisoijiin, mutta jos Kokoomus olisi lähtenyt hallituksesta Halla-ahon persujen takia, niin miksei sitten EPP:stä Orbanin takia?

Haluaisin myös huomauttaa, että moni kokoomuslainen ei näe Perussuomalaisten virallisia maahanmuuttolinjauksia aivan sellaisena mörkönä kuin nyt maalaillaan, vaan moni aktiivi ajattelee tiukan ja resurssiviisaan pakolaispolitiikan olevan edellytys sille, että kansantaloutemme on jatkossakin kunnossa ja mahdollisuus auttaa apua tarvitsevia. Eroja persuihin löytyy suhtautumisesta työperäiseen maahanmuuttoon, mutta toisaalta myös SDP AY-veljineen vastustaa työperäisen maahanmuuton helpottamista, sama koskee montaa Vasemmistoliiton AY-aktiivia. Samalla vasemmistopuolueet haluaisivat kiristää työmarkkinasääntelyä ja verottaa yrittäjät henkihieveriin. Silti yhteistyötä sosialistien kanssa ei kuitenkaan ole julistettu pannaan arvopohjaan vedoten. Minusta tämä on vähintäänkin ristiriitaista.

Mutta mitä perussuomalaisten salonkikelpoisuuteen tulee, niin onhan se selvää, että moni kansanedustajistaan kannattajineen ovat tehneet itsestään poliittisesti mahdollisimman ei-pidettäviä. Eiköhän jokainen ole kuullut kaiken maailman mikaniikkojen ja teuvohakkaraisten verbaalioksennuksia aivan tarpeeksi viime vuosien aikana, ja useimmat meistä julkiseen keskusteluun aktiivisesti osallistuneista on saanut osansa anonyymien tai vähemmän anonyymien persukannattajien raivosta netissä.

Viimeisin oiva esimerkki nähtiin, kun Kokoomusnuorten liitto päätti kannattavansa subsidiariteettiperiaatetta, eli läheisyysperiaatetta, kunnioittavaa EU-liittovaltiota. Twitteriin kerääntyi välittömästi raivostunut persulauma, joka ihan puolueen virkailijoiden ja ehdokkaiden äänillä syytti Kokoomusnuoria maanpettureiksi ja  langetti kuolemantuomioita tulevaa sisällissotaa silmällä pitäen. Vaikka EU-päättäjien vallanhimoa ja jatkuvaa EU-kansalaisten arjen mikromanagerointia katsellessa itsekin suhtaudun skeptisesti Kokoomusnuorten tavoitteeseen, niin joku hyvän maun raja se on kritiikilläkin. 

Tämä on vain yksi lukuisista esimerkeistä , jotka todistavat, että Halla-aho tekisi valtavan palveluksen sille avoimeen ja älykkääseen keskusteluun kykenevälle perussuomalaisten enemmistölle, jos ottaisi selkeästi kantaa puolueaktiivien räyhäämiseen. Aktiivijäsenistönsä keskuudesta kuuluva tappouhkauksin ja maanpetturisyytöksin ryyditetty räkyttäminen kun syö persuilta aivan valtavasti sitä uskottavuutta yhteistyökykyisenä puolueena, jota suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä väistämättä tarvitaan.

Mutta kaikesta tästä huolimatta, etukäteen kieltäytyminen yhteistyöstä yhden puolueen kanssa on strategisesti äärimmäisen huono liikku, enkä ymmärrä, mitä hyötyä tällaisesta linjauksesta voisi olla? Kokoomus ei takuuvarmasti saa lisää ääniä sillä, että liitymme kuunatsijahtiin Antifan, kommunistien ja muiden äärijärjestöjen kanssa veljeilevien Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa.

Päin vastoin, mehän maalaamme itsemme tällä tempulla nurkkaan. Ajatellaanpa, että näillä gallup-luvuilla mennään maaliin asti ja SDP alkaa muodostaa hallitusta. Ottaako demarit Kokoomuksen hallitukseen, kun ovat neljä vuotta räkyttäneet epäinhimillisestä äärioikeistohallituksesta, joka vihaa kuulemma niin naisia, lapsia, vanhuksia, perheitä, työntekijöitä ja aivan kaikkia muita paitsi rikkaita kokoomuslaisia? Ja oikeastaan tärkeämpi kysymys on, että haluammeko hallitukseen tuollaisten kuola suupielestä roiskuen räkyttävien selkäänpuukottajien kanssa? Menemmekö hallitukseen avittamaan SDP:tä, joka juuri vaihtoehtobudjetissaan lupasi paskoa yrittäjien ja vielä koulussa olevien sukupolvien päälle?

Kyllä minulla kyllä hampaat narskahtivat irvistäessä, kun Petteri Orpo ilmoittaa ehdottoman ein yhteistyölle Perussuomalaisten kanssa samalla, kun Vasemmistoliiton Li Andersson toppuuttelee, että eipäs nyt demonisoida muita puolueita. Toki rehellisyyden nimissä mainittakoon, että vaikka Anderssonin näkemys sinällään on oikea, niin onhan se silti aivan äärimmäisen tekopyhä. Vasemmistoliitto kun on jo kuukausia aikaisemmin linjannut, Vihreiden tavoin, ettei se mene samaan hallitukseen persujen kanssa. Että se siitä hurskastelusta.

Eniten minua huolettaa, että millaiseen umpikujaan suomalainen parlamentarismi ajautuu, jos tästä tulee tapa? Viitteitä tästä voinee saada Ruotsista, missä vaalit pidettiin jo lähes kolme kuukautta sitten, mutta hallitusta ei ole onnistuttu vieläkään kokoamaan. Vuosien ajan Ruotsidemokraatteja yritettiin eristää kaikesta parlamentaarisesta päätöksenteosta ja nyt he ovat kolmanneksi suurin puolue. Samalla Ruotsin päätöksentekokoneisto on ajautunut kriisiin, kun yksi hallitustunnustelija toisensa jälkeen epäonnistuu hallituksen kokoamisessa ja Ruotsidemokraatteja edelleen väistellessä. Tilanne on typerä ja kaikille haitallinen, muttei ollenkaan mahdoton myös Suomessa.

Kun tilanne vieläpä on se, että ilman Kokoomusta, Keskustaa tai Perussuomalaisia vasemmistopuolueilla ei gallupien valossa riitä kannatusta muodostamaan enemmistöhallitusta, niin nyt olisi oivallinen tilaisuus Kokoomukselle, Keskustalle, persuille ja pienpuolueille neuvotella kassakaappisopimus, jolla vasemmistohallitus voidaan pakottaa neuvottelupöytään koko hallituskauden ajan. Suoraan sanottuna se voisi olla kotimaiselle parlamentarismille jopa eheyttävä nelivuotiskausi, kun hallitus joutuisi oikeasti neuvottelemaan opposition kanssa tehtävistä uudistuksista.

Juuri tällaisten vielä auki olevien mahdollisuuksien takia on puolueelta kuin puolueelta huonoa taktiikkaa sulkea muita puolueita yhteistyön ulkopuolelle. Tällaisella manööverillä voi korkeintaan sitoa omat kätensä muiden puolueiden käsien jäädessä edelleen vapaaksi tulevia hallitusneuvotteluita varten. Sen enempää Kokoomuksella kuin Suomellakaan ei ole varaa sosialistihallitukseen, joten Kokoomuksen puoluejohdon on nyt pidettävä pää kylmänä ja keskityttävä vaalityöhön. Hallitusohjelmaa ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita kyllä ehditään miettiä sitten vaalien jälkeen.

https://www.petteriorpo.fi/2017/06/puhe-kokoomuksen-periaateohjelmasemin...
https://twitter.com/Kokoomusnuoret/status/1066323430969098240
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/265373-andersson-ja-sipila-varoittavat-...
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/258720-halla-ahon-perussuomalaisten-kan...
https://yle.fi/uutiset/3-10519541
https://twitter.com/carlbildt/status/1065657112347463680?s=19
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005901149.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sopii hyvin kokoomuslaisen ideologiaan, valtaanpääsy on niin tärkeää, että silloin kaveriksi kelpaa mikä tahansa arvomaailma, kunhan pääsee valtaan.

Onneksi et päätä kokoomuksen linjasta.

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti

Niinhän minä tuossa sanoin? Enkä niin, että ensin pitäisi tietää, kenen kanssa tehtävästä yhteistyöstä ollana kieltäytymässä?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Aktiivijäsenistönsä keskuudesta kuuluva tappouhkauksin."

Eivät sentään tapa, kuten eräs kokoomuslainen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000822870.html

Kiitän Tereä äärimmäisen järkevästä ajattelusta.

Pekka Pylkkönen

Itsekin totesin tuon jälkeen että tähän loppui kokoomuksen äänestäminen. Persuista löytyy paljon äärimmäisiä kilipäitä mutta ohjelma tässä on se mikä ratkaisee. Se on aivan sama onko siellä hullu sahuri painamassa Jaa kunhan painaa oikeassa paikassa oikeaa nappia. Ja ohjelman suhteen persut todennäköisesti pääsevät melkoisesti fiksumpaan tulokseen kuin vasemmistovaihtoehdot.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Ihmetyttää kun aikoinaan kommunistitkin kelpasi kokoomukselle paremmin kuin isänmaallinen SMP. Kokoomus vastusti myös Vennamon toimintaa aso.n asutus toiminnan johtajana sodan jälkeen. Sekä myöhemmin Leppäsen työllisyyslakia. Orpo jatkaa samalla linjalla. Eli mikä tahansa (luokkavihapuolue, vasemmisto) kelpaa mutta ei perussuomalaiset

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Onkohan Orvon Kokoomus Terelle se oikea puolue?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Itse olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt eduskuntapuolueiden, pois lukien KD, suhtautumista PS-puolueeseen kirjoituksessa/videossa kuvaamallasi tavalla.

Eikö meillä ko eduskuntapuolueille merkitse mitään Unionin perusteena olevilla arvoilla jäsenmaiden sisällä, sillä noiksi arvoiksi on määritelty;
”Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen,
vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien
kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan
luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa,
jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus,
oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.”
(Euroopan unionista tehty sopimus, 2. artikla)

Onko kokoomuksella esim. varaa pröystäillä Puolan ja Unkarin suhteen siten kuin on kerrottu, kun omakin arvomaailma nyttää olevan ristiriidassa Unionin arvojen vastaista?

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Eihän kokoomus voi tietenkään enää ryhtyä hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa menettämättä kasvojaan, kun ovat jo kertaalleen kieltäytyneet siitä arvopohjan takia. Kun puhutaan valtaosasta politiikan sektoreista, on selvää, että perussuomalaiset olisivat kompromissien suhteen kokoomukselle helpompi hallituskumppani kuin vaikka vasemmistoliitto, mutta siihen aikaan kokoomuksessa ajateltiin, että perussuomalaiset tulisivat kuihtumaan kokonaan pois kartalta.

Kokoomus - kuten Soini loikkareineen - aliarvioivat Halla-ahon ydinkannattajaryhmän suuruuden. Nyt ollaan sitten tässä. Ikävintä näissä poliittisissa peleissä on se, että poliitikkojen ja puolueiden takana on isoja määriä oikeita ihmisiä, ja se tuntuu monesti unohtuvan. Perussuomalaisiakin tulee äänestämään - ja heidän arvonsa jakamaan - satoja tuhansia ihmisiä, ja isojen ihmismäärien ulostyöntäminen demokraattisesta päätöksenteosta on vaarallista.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Mielenkiintoista oli seurata kyseistä väittelyä ja Orvon naamalukemia. Heti seuraavaksi, kun Orpo oli lausunut absoluuttisen ein persuille, Sipilä alkoi vesittämään heidän kesän 2017 yhteistä linjaansa.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Heh joo. Toisaalta Halla-aho oli alunperinkin suurempi ongelma Orpolle kuin Sipilälle.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ja pitää muistaa että vaikka Hakkaraisen ja muutaman muun suusta on tullut naurettavia puheita, niin se on vain murto-osa puolueesta. On siellä Kokoomuksessakin niitä henkilöitä jotka puhuvat mitä sattuu ja väittävät kaikenlaista jne. oli ennen (Stubb,Katainen) ja on nyt. Otetaan vaikkapa tämä Pelkosen blogi kirjoitus esimerkiksi

http://jmpelkon.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264902-sa... ..

Ruotsin tilanne on kyll naurettava, aikalailla demokratian halveksemista, voisi sanoa ettei Ruotsi tällä hetkellä ole edes Demokraattinen maa.. Halutaanko Suomesta samanlainen?

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Jos puhutaan eu.n arvoista ne eivät ole länsimaisia arvoja. Ainakaan mitä tulee sanan vapauteen,sen rajoittaminen tulee sosialismista.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Suomeelle olisi paras vaihtoehto, että Kokoomuksen hallitusovet pysyisivät kiinni sellaiset parikymmentä vuotta. Persut häviävät kyllä puoluekartalta ihan itsestään.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Ennemmin tolkun puolue PS kuin skdl.n perillinen vasemmistoliitto,joka haluaa rakentaa jotain ihmeen utopia yhteiskuntaa

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Se, että puolueet kieltäytyvät tekemästä yhteistyötä jonkun toisen puolueen kanssa, on demokratian vastaista ja pitäisi lailla kieltää. Kun äänestäjät antavat mandaatin jollekin puolueelle ja nostavat sen suureksi puolueeksi, ei muiden puolueiden asianmukaiseen toimintaan kuulu se, että he alkavat hyljeksiä, syrjiä ja sortaa sellaista puoluetta jonka arvomaailmaa he eivät jaa.

Demokratiassa kaikkien äänen tulee saada kuulua, juuri sillä mittakaavalla, jonka kansalaiset ovat vaaleissa antaneet.

Tällainen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden vastainen toiminta, tulee vielä pahan kerran osumaan näiden syrjintää harrastavien puolueiden omiin nilkkoihin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Omituinen mieleipide tämäkin.

Se jos mikä on demokraattista, että ennen vaaleja ilmoittaa linjansa, silloinhan kansa saa päättää onko linja tyhmä vai viisas.

Kansa sen sitten äänestyskopissa päättä toimiiko puolue oikein, vai onko päätös väärä, itseppähän puolue siitä vastaa.

''pitäisi lailla kieltää''

Vielä älyttömämpi lausahdus.

Eli siis on mentävä hallitukseen, vaikkei yhteistä linjaa olekaan?

Joskus kannattaisi mietteiä, ennenkuin painaa enteriä :)

On onni, että muilla puolueilla on selkärankaa sanoa persuille ei, se on suoraselkäistä.

Puolueet tavoittelevat hallituspaikkaa, paitsi persut, joille on jo tavoitteena oppositio, siitä vaan äänestämään :)

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Samaa mieltä Ritalan kanssa. Mitä enemmän äänestäjät tietävät puolueiden linjauksista ennen vaaleja, sitä paremmin demokratia toteutuu. Jos Orpo kuvittelee persujen diskriminoinnilla voittavansa Rinteen, niin sen parempi hänelle.

Valtakunnan hallitus ei ole mikään kunnanhallitus.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #18

Minä taas olen eri mieltä Ritalan kanssa. Demokratiassa pitää pystyä tekemään yhteistyötä ja politiikkaa niidenkin kanssa, jotka ovat eri mieltä asioista. Jos puolue linjaa, ettei se ole valmis tekemään yhteistyötä ja politiikkaa sellaisen puolueen kanssa, jonka aatemaailma eroaa omasta aatemaailmasta, kyse ei enää ole demokratiasta, vaan sen irvikuvasta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #19

Sitten Kekkosen aikojen tässä maassa on aina saatu aikaan stabiili enemmistöhallitus. 2011 Kokoomus ja kommunistit löysivät toisensa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen Vastaus kommenttiin #20

Kekkonen oli viisas mies ja Kekkosen aikaan valtio vaurastui ja hyvinvointi lisääntyi. Tutkimustenkin mukaan 80-luvun puolivälin jälkeen, ei maamme hyvinvointi ole enää noussut. Eli heti Kekkosen jälkeen alkoi alamäki.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #21

Markku en halua ruveta inttämään kanssasi.
Silti, harva ostaa väitteesi suoraltakäsin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Ja kyllä minusta on ihan oiva kysymys, että miksi Kokoomukselle kelpaa europarlamentissa sellaisten herrojen kuin Unkarin Viktor Orbanin ja Itävallan Sebastian Kurzin seura, muttei verrattain maltillisemman Halla-ahon seura kotiparlamentissa?
"
****

Muun muassa siksi koska olette häikäilemättömän populistisia ... ?

Sorry se turha kysymysmerkki. Tietenkin olette populistisia (kuka nyt ei), mutta lieneekö tuo se järkevin tapa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Mitä mieltä olet tuosta GCM sopparista/asiakirjasta? Tuntuu oudolle kun kaikki kannattaa paitsi Persut.

Okei tuo asetelma ei tunnu ihmeelliseltä mutta se että samalla monet euroopan maat ovat kieltäytyneet kirjoittamasta tai haluaa muuttaa "sopimusta"/asiakirjaa.

Ja miksi tälläinen pitää allekirjoittaa? Jos se ei edes sido mihinkään?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Perussuomalaisten äänestäjien ja yhteistyökumppanien ’kuluttajansuoja’ on ollut erittäin huono niin valtakunnallisesti kuin kuntatasolla. Loikkareita, sooloilijoita ja hajottajia on riittänyt. Oli ohjelma mikä tahansa, niin tuo keskenään riitelevä, välistävetelevä virkaheittojen, putinistien, sivistymättömien juoppojen ja rikollisten mölysakki on osoittautunut jo aika epäilyttäväksi.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Viimeksi kun kokoomus meni kimppaan persujen kanssa niin puolue menetti vihreille paljon kannattajia. Orpo ei halua tehdä Stubbin virhettä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset