Teren totuudenmukaiset ja ehdottoman oikeat mielipiteet Asioita asioiden nimillä

Koulujen uskontotunneilla hoidetaan vanhempien laiskuutta

YLE kirjoitti kansanedustajien keskuudessa tekemästään tutkimuksesta, jossa kysyttiin viime aikoina tapetilla olleesta uskonnonopetuksen uudistamisesta. Tulokset ovat suomalaisen nuorison kannalta synkkää luettavaa. Synkkää siksi, että näitä vastauksia tulkitessa lienee selvää, että vielä ainakin yksi sukupolvi suomalaisia lapsia ja nuoria tulee tuhlaamaan parhaassa opiskeluiässään aikaa tulevaisuutensa kannalta täysin epärelevanttiin, ei-yleissivistävään ja ei-erikoistavaan opiskeluun.

61 % kyselyyn vastaajista vastustaa uskonnonopetuksen muuttamista ei-katsomukselliseksi uskontotiedon ja etiikan opettamiseksi. Toisaalta 65 % kyselyyn vastanneista haluaa, että lapsille opetetaan kaikkien veronmaksajien kustannuksella vanhempiensa valitsemaa abstraktis-aatteellista huttua, jota myös uskonnoksi kutsutaan. Abstraktia siksi, että kuka tahansa voi leipoa näistä uskonnollisista aineksista ilman mitään järkevää perustelua nimenomaan itseään miellyttävän aatteellisen kakun, joka sitten tungetaan kouluissa väkisin pilttien kurkkuihin. Näihin kakkuihin on totutusti poimittu koristeiksi kaikki uskonnon aaterakennelmasta ja oppikokoelmista löydetyt rusinat ja kirsikat, mutta kaikilta huonoilta aineksilta silmät on suljettu, samoin kuin omalta kaksinaismoralismiltakin.

Minusta on huolestuttavaa, että maamme asioista päättämään valitut ihmiset, saati sitten vanhemmat, eivät tunnu ymmärtävän mikä lasten aatteellisessa indoktrinoinnissa on väärin. Uskontojen tuominen kouluun minään muuna kuin historiallisen tarkastelun alle asetettavana sosiokulttuurisena ilmiönä on kerta kaikkiaan väärin ja perustelematonta.

Lapset syntyvät tähän maailmaan aatteettomina. Tietysti vanhemmilla tulee olla oikeus siirtää aatemaailmansa lapsilleen, mutta mm. uskonnottomista yhteisöistä koostuvien verotettavien entiteettien ei tule olla velvollisuutta osallistua moiseen vastoin tahtoaan.

Minusta ei ole oikeutettua, että myös uskonnottomien veronmaksajien sekä esimerkiksi yritysten tulee verotuksen kautta osallistua esimerkiksi muslimien, juutalaisten ja kristtityjen vanhempien jälkikasvun aivopesemisen rahoittamiseen. Näiden uskontokuntien lisäksi myös muita potentiaalisia vaihtoehtoja on pilvin pimein, kunhan tietyt kriteerit kouluittain täyttyvät. Jos eivät täyty, niin tarvittaessa lapsia ilmeisesti ajatetaan taksilla koulusta toiseen kuulemaan kuinka esimerkiksi insestiä, kansanmurhia, muuta väkivaltaa ja ksenofobiaa promotoivat vanhat kansantarinat ovat välttämättömiä lasten identiteetin kehittymisen kannalta. Lastenohjelmia ja jotain salkkareita kauhistellaan jatkuvasti, mutta toisaalta lapsille opetetaan ala-asteelta asti historiallisesti epätotta tarinaa, jonka mukaan kuningas Herodes tapatti pitkän liudan kapaloikäisiä, tai kuinka lempeä Jumala tapatti miljoonia egyptiläisiä heitä hallinneen tyrannin tekojen tähden. Kai jokainen näkee ristiriidan edellä mainitussa?

Katsomuksellinen uskonnon opetus, jota siis vieläkin julkisrahoitteisissa kouluissa annetaan, on yhtä perusteltua kuin vaikkapa feminismin, kommunismin, kokoomuslaisuuden tai fasismin opettaminen kouluissa perustuen vanhempien aatteellisiin preferensseihin.

Minä naiivina ajattelen, että eri uskontokuntien edustajat veisivät lapsensa mielellään oman uskontonsa palvontapaikkoihin, tapahtumiin tai juhliin, ja tutustuttaisivat lapsensa uskontonsa ja aatteensa kulmakiviin ihan itse. Välittäisittekö te uskovat selittää, että miksi näin ei kuintenkaan ole? Oletteko kenties laiskoja vai ihan vain kykenemättömiä kasvattamaan lapsianne? Ehkä näytinkin tyhmyyteni arvioimalla syitänne liian karkeasti? Pyydän, näyttäkää se toteen kommenttikentässä. Toistaiseksi kuitenkin näyttää, että julkisrahoitteinen uskonnonopetus on vastaus ennemminkin vanhempien lorvikatarriin kuin lasten ja nuorten opetuksellisten tarpeiden täyttämiseen.

Esitänkin teille nykyistä uskonnonopetusta kannattaville kysymyksen: Miksi te ette itse ota vastuuta lastenne aatteellisesta kasvatuksesta, vaan sysäätte vastuun lapsistanne valtionhallinnon kasvottomille byrokraateille, ministeriöille ja opettajille? Mikä on moraalinen perustelunne sille, että esimerkiksi minun tai vaikkapa Pertin Pultti & Painokoneen tulee näinä tiukkoina aikoina maksaa teidän lapsienne aatteellinen indoktrinointi?

 

PS. Perusteluksi ei kelpaa se iänikuinen ”maksathan muistakin palveluista, joita et itse käytä”. Emme puhu nyt muista palveluista, vaan tästä nykyisestä uskonnonopetuksesta. Perusteluksi ei myöskään kelpaa se ”lapset eivät löydä identiteettiään/kasva suomalaisiksi/löydä juuriaan/ymmärrä maailmaa ilman uskonnonopetusta”. Ei pidä paikkaansa; maailmassa on miljoonia lapsia, jotka pärjäävät aivan hyvin ilman valtiojohtoista aatteellista ehdollistamista. Itse asiassa keskusjohdon kontrollissa toteutettava kansalaisten aatteellinen aivopesu on historian saatossa ollut nimenomaan tyrannien ja diktaattorien parhaimpia työkaluja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Pari kirkkokuntaa on sitten vielä valtion erityissuojelussa; miksi minun pitää maksaa heidän pappiensa koulutus ja koko teologinen tiedekunta.

Jokainen maksakoon pappinsa itse.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Uskonnonopetuksen vakaumuksellisuutta halutaan myös peitellä, julkisesti asiasta keskusteltaessa.
http://jukka-konttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/15...

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve,

Lainaus kirjotuksestasi:
"Eroamiskeskustelussa painotetaan kirkon asemaa palvelulaitoksena, eli vähäosaisista huolehtimisessa, parisuhdeneuvonnassa ja vaikkapa lasten päiväkerhotoiminnan järjestäjänä. Luterilaisen uskonnon kouluopetuksessa sen sijaan perustellaan, että annetaan koululapsille oman kulttuuritaustan (uskonnollisen, vaikkei sitä sanaa mainita) mukaista perustaa suhtautua elämän kysymyksiin eri osa-alueilla. "

Niinhän ne väittää, mutta kaikkeen mihin ihminen tarvitsee mielikuvituskaveia tuekseen, hän pystyy myös täysin ilman taikauskoa, niin pahassa kuin hyvässäkin.

-Rauhaa

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Miten Te uskonnonopetusta koulussa suosivat voitte uskaltautua moiseen? Minä, kirkkoon kuulumaton opettaja tai Jehovan todistajiin tai muslimeihin kuuluva opettana pätevä voi rauhassa opettaa lapsillenne uskontona täyttä potaskaa, jota ainakaan alle 12-vuotiaat eivät edes huomaa.
"Tiedän näin tapahtuneen"

Riku Airaksinen

Tekee mieli lähteä siihen iänikuiseen väittelyyn, että eihän tällä hetkellä mikään kouluopetus ole vapaata indoktrinaatiosta. Feminismin keskeisiä argumentteja opetetaan totena, EU:ta pidetään pelkästään hyvänä asiana ja muita yhteiskuntajärjestelmiä kuin demokratiaa demonisoidaan. Nykyään koulussa opetaan prodemokratiaa, antifasismia, antikommunismia, provihreyttä, profeminismiä jne - sen sijaan tämä opetus ei perustu edes vanhempien aatteellisiin preferensseihin, vaan ylhäältä annettuun tai opettajan oman maailmankuvan Totuuteen(tm). Kun ihmiset opettavat, niin opetuksissa on aina inhimillinen komponentti - ei ihminen ole rationaalinen eikä neutraali mielipiteissään. Jos olet sitä mieltä, että kouluopetus on neutraalia, voit kokeilla joskus lukea esimerkiksi Hesarissa julkaistavia nuorten mielipidekirjoituksia.

Myönnät itsekin, että vanhemmat saavat valita lapselleen opetettavan aatemaailman. Tämä toteutuu tällä hetkellä hyvin. Vanhempien (ja lapsen itsensä!) valinnan vapautta voisi minun mielestäni koulutuksen osalta lisätä. Sen sijaan rahallinen argumenttisi on tyhjä - ei tämä asia eroa millään lailla esimerkiksi siitä, että maksat verorahoissasi muitakin sellaisia palveluja, joita et halua/joudu koskaan käyttämään. Näistä esimerkkeinä voisi olla vaikkapa naisten kohdunkaulansyövän seulonnat, naisten pidemmät eläkkeet, yliopisto-opiskelu jne. Jos kansalla on kollektiivina tilausta uskonnon opetukselle koulussa ja oman kulttuurillisen taustan opetus (oli sitten muslimi, kristitty tai elämänkatsomustietolainen) nähdään tarpeellisena, sitä ei tee tyhjäksi se, että sinä et koe sitä tarpeelliseksi.

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti

Kuten jo post scriptumissa sanoin, yksi väärä ei oikeuta toista väärää. Argumenttina muihin epäoikeudenmukaisuuksiin vetoaminen on ontto.

Esittämiini kysymyksiin jätit kuitenkin vastaamatta.

Riku Airaksinen

Niin, sen sijaan tähämpä vastauksena käy se, että "maksathan...", koska tämä ei ole muihin samankaltaisiin epäreiluuksiin verrattuna iso asia ollenkaan - ei rahallisesti, eikä inhimillisesti. Siinä olen kanssasi ehkä jollain tasolla samaa mieltä, että ei valtion edes kuuluisi rahoittaa tällaisia ihmisten "positiivisia vapauksia", koska sellaisella politiikalla saavutetaan loputtomien vaatimuksien liukas pinta.

Kenties looginen selitys sille, että uskontoa opetetaan koulussa voisi olla sama kuin sille, että matematiikkaa opetetaan koulussa. Opettajien ammattitaito on valtion puolelta validoitua, jolloin opetuksen sisältämän tietoaineksen voidaan olettaa olevan laadukasta. Opettaja opettaa, vanhempi sitten harrastaa pojan kanssa vaikka jääkiekkoa.

Uskonnon opettamisen rahoituksen vaatiminen sinulta on ihan yhtä epäoikeudenmukaista kuin rahoituksen vaatiminen asioihin a, b ja c minulta. Hyvinvointivaltiossa katsotaan, että sinun negatiivista vapauttasi voidaan rajoittaa, jotta muiden kohtuulliset positiiviset vapaudet toteutuvat. Vapauksien kohtuullisuudesta päättää eduskunta. Eduskuntaan voit vaikuttaa ensi keväänä.

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti Vastaus kommenttiin #7

Minä en kirjoituksessani käsitellyt mitään muuta kuin sitä, että uskonnon aatteellisesta opettamisesta tulisi kouluissa luopua. Se, että jossain muussa asiassa maksetaan myös, ei ole argumentti tässä keskustelussa, koska keskustelu ei koske muita aiheita kuin tätä uskonnon opetusta.

En myöskään etsinyt loogista selitystä sille miksi uskontoa kouluissa opetetaan. Sen selityksen tietää ihan jokainen. Minä etsin moraalista oikeutusta heiltä, jotka uskonnon opettamista kouluissa vaativat tai kannattavat. Blogaustani on jaettu jo lähes 100 kertaa, mutta edes US:n äänekkäimmät uskonveljet ja -sisaret eivät ole saaneet suutaan auki.

Ajatus siitä, että opettaja pystyisi opettamaan jokaisen lapsen vanhempien subjektiivisia käsityksiä jumaluskostaan koulussa, on naurettava. Jokaisen vanhemman käsitys uskostaan ja uskonnostaan on hieman erilainen. Koulussa on tarkoitus opiskella aineita, joiden voidaan katsoa olevan faktapohjaisia, kuten matematiikka, historia ja maantieto. Uskonnot joudetaan lapsille opettamaan kotiväen toimestakin. Varmaan siltä jääkiekolta liikenee aikaa vanhempien maailmankatsomukselle olettaen, että se edes on tärkeää. Veikkaanpa, että jääkiekko ja reality-TV ovat suomalaisille näinä päivinä tärkeämpiä kuin leikkiä kunnollista kristittyä.

Kuten jo sanoin, en kysynyt siitä miten asiat tällä hetkellä ovat tai miten ne toimivat. Kysyin oikeutusta lasten aatteelliselle uskonnolliselle indoktrinoinnille kouluissa. Se, että enemmistö on niin päättänyt tehdä muiden rahoilla, ei tee asiaintilasta moraalisesti perusteltua.

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Ilmeisesti edellinen kommenttini ei läpäissyt sensuuria, koska se poistui ennen esikatselua.

Kiitos oli kiva seurata ja kommentoida tätä tyhjänpäiväistä jaaritusta milloin mistäkin.

Ei tarvitse enää minulle välittää. Ette saaneet Kokoomukselle uutta jäsentä.

Käyttäjän teresammallahti kuva
Tere Sammallahti

Kommenttisi poistuminen ei ainakaan minusta johdu, koska en moderoi kommenttiosiotani millään tavalla. Kuka sinua on Kokoomukseen yrittänyt rekrytoida?

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Ei kukaan rekrytoi minua, yrittää kyllä saa, mutta turhaan. Päättelin kommenttini poistamisesta, koska se arvosteli kokoomuksen mielipiteitä mielestäni hyvin argumentein. Airi

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset